Kävelin tänään metsässä ja katselin luontoa. En tavannut juurikaan eläimiä, mutta kasveja siitäkin edestä. Hämmästelin kuinka ihmeellisiä kasvit ovat. Esimerkiksi käpy. Käpy on kuollutta solukkoa joten se ei tarvitse energialähdettä, mutta osaa silti levittää siemeniä vain silloin kun tuulet ovat siihen suotuisia. Kosteassa ilmassa käpy vetää suomut siementen suojiksi ja vasta riittävän kuivassa säässä se päästää ne tuulen vietäväksi. Mekanismi toimii niin, että käpyjen suomut koostuvat lasagnen tapaan eri kerroksista eri tavoin veteen reagoivaa solukkoja, joka saa ne avautumaan ja sulkeutumaan ilmankosteuden mukaan juuri sopivasti.
Toinen minua tuona päivänä ihmetyttänyt asia oli, että jokainen silmu, oksa tai juuren haara on oma geneettinen yksilönsä ja näin ollen yksittäinen puu ei ole sen enempää yksilö kuin muurahaispesäkään on. Esimerkiksi omenapuuhun voi lisätä oksia toisista omenapuista ja näin yksi ja sama puu voi tuottaa monenlaisia omenoita niin, että puun oksilla on jokaisella oma geneettinen perimänsä. Eikä siinä vielä kaikki. Koska peruna ja tomaatti ovat lähisukulaisia, voit katkaista perunasta varren ja varttaa tynkään tomaatin ja lopputuloksena saat maan päällä tomaatteja ja maan alla perunoita samasta kasvista. Kun katson kasvia kysyn, mitä minä tässä lopulta katson?
Aloin ajatella, että kasvit ovat ehkä meistä kaikkein älykkäimpiä. Ensinnäkin, jos älykkyyttä mitataan menestyksellä huomataan, että planeettamme biomassasta 80% kuuluu kasvikuntaan. Toisekseen, älykkyys näkyy myös siinä, että kasvit ovat valinneet strategiaksi sopeutua vallitseviin ympäristö-olosuhteisiin sen sijaan, että juoksisivat ongelmiaan karkuun. Esimerkiksi jos lauma verta imeviä hyönteisiä hyökkää kimppuuni, en voi muuta kuin poistua paikalta. Kasvit ovat valinneet pysytellä paikoillaan ja ottaa haasteet vastaan tyynen rauhallisesti. Kun kasvinestettä tai lehtiä syövä hyönteisparvi iskee, aloittaa kasvi tarvittavat vastatoimet ja nujertaa hyökkääjät, jos ei suorastaan heti, niin viimeistään muutamassa sukupolvessa - problem soved forever.
Antiikin kreikassa tehtiin päätöksiä samaan tapaan kuten kasvit tai mehiläiset tekevät. Ehkä siksi tuolta ajalta periytyy niin paljon viisautta. Ateenassa sana ‘demokratia’ ei ollut ideologinen, vaan käytäntö missä kaikki yli 18 vuotiaat kansalaiset saivat ottaa osaa päätöksentekoon antamalla äänensä ja eniten ääniä saanut kanta johti päätökseen. Samalla tavoin toimii mehiläisparvi joka muuttaa pesästä. Se ottaa mukaansa muutaman tuhatta yksilöä ja kuningattaren. Sitten se suuntaa riittävän kauaksi alkuperäisestä paikasta ja asettuu puun oksaan suojaksi kuningattaren ympärille. Sieltä parvi lähettää tiedustelijoita kaikkiin suuntiin ja kun tiedustelijat palaavat, aloittavat äänestyksen siitä mikä paikka olisi paras uudelle pesälle. Väitelyn aikana yksittäiset mehiläiset käyvät tutustumassa ehdokkaisiin ja suosituimmat paikat saavat enemmän vierailuja kuin muut ja näin lopulta yksi paikka on ylitse muiden ja väittely päättyy enemmistön valintaan.
Myös kasvisolut toteuttavat demokratiaa. Kohdatessaan muutospaineita, kasvin jokainen solu saa äänen ja eniten ääniä saanut vastaus voittaa. Näin kasvit kykenevät älykkäisiin ratkaisuihin vaikka niiltä puuttuu aivojen kaltainen keskitetty päätöksentekoelin.
Siinä missä kasvit ja mehiläiset ovat hioneet päätöksentekoprosessia aina vain paremmaksi, ovat ihmiset päättäneet hylätä demokratian muuna kuin kauniina periaatteena joka ei toteudu. Sen tilalle ovat tulleet despootit jotka käyttävät valtaansa kuten tahtovat ja tarvittaessa nujertavat vastustajansa. Siltä pohjalta jos ajattelen maailman nykytilaa, tulee mieleeni kysymys, kuinka erilaisilta maailma nyt näyttäisi jos kaikki yhteiset päätökset olisi tehty kuten kasvit tekevät. Olisiko moni kärsinyt puutetta siksi, että harvalla olisi paljon? Tai olisi menneisyydessä tehdyt päätökset olleet pidempinäköisiä kuin yhden sukupolven tai vaalikauden kesto? Kasvit kertoivat minulle vastauksen.
Löysin vielä yhden mielenkiintoisen seikan kasvien ja ihmisen välisestä kompleksisesta suhteesta ja luulen sen liittyvän pyörän keksimiseen. Pyörä pyörii kierroksensa ympäri ja aloittaa sitten alusta. Kampiakseli, hammasrattaat, höyryveturin renkaita pyörittävät kammet, kaikki ovat tulosta iteratiivisesta ajattelusta. Pyörää tai iteraatiota ei kasvimaailmassa kovin helpolla tapaa, mutta rekursiota sen sijaan kaikkialla. Rekursio on meille vieras ja vaikeasti hahmotettava, mutta se näkyy taimessa, joka tuottaa uusia taimia jotka puolestaan kiinnittyvät runkoihin ja tuottavat lisää ja lisää taimia ja näin rekursio etenee kunnes lopputuloksena syntyy kokonainen planeetta täynnä elämää. Rekursio, ei iteraatio, sen pituinen se.